En ole tehnyt
erikoisempaa tankkausta eTampere juoksua varten. Illalla vetäisin spagettia
kolme lautasellista, mutta muuten elo on ollut ihan tavallista. Olenhan tehnyt
talven aikana varmaan yli parikymmentä pidempää lenkkiä ilman tankkausta tai
mitään ongelmia. Mikon kanssa on sovittu, että lähdetään liikkeelle hitaasti
ilman mitään aikatavoitetta. Tarkoitus on siis lenkkeillä, rupatella ja
nautiskella juoksemisesta.
Aivan sattumalta
selvisi illalla, että lähtö tapahtuukin Tampereen kauppatorilta klo 11. Ei klo
12, kuten olin luullut. Hyvä on, että asia huomattiin...
Ilmoittautumishässäkä
torilla oli hidasta puuhaa, eikä järjestelyt muutenkaan vakuuttanut! Mikon
nimeä ei löytynyt listalta ollenkaan. Homma järjestyi kuitenkin ja
ilmoittautumismaksujakaan ei tarvinnut maksaa.
Juoksijoita oli
paikalla noin 400 ja lähdön jälkeen letka venähti heti sellaiseksi, ettei
ruuhkasta joutunut kärsimään. Lähdettiin Mikon kanssa liikkeelle todella hiljaa
ja katseltiin Hämeenkadun ”maisemia”. Reitti kiersi Ydinkeskustassa,
Finlaysonilla, Naistenlahdella, uudestaan Finlaysonin läpi, Kosken rantaa.
Loppupuolikas juostiin Hatanpäällä rantaa pitkin hiekkapohjaisella kävelytiellä
kauniissa järvimaisemissa. Juokseminen tuntui koko ajan todella nautittavalta.
Seurasin kuitenkin väliaikoja koko ajan siltä varalta, että haluaisimme alle
kahden tunnin. Vasemman jalan säären etu-ulkosyrjää vähän pakotti kympin
jälkeen, mutta kun seitsemän kilsaa ennen maalia kiihdytimme vauhtia, lähti
kipukin pois. Teimme matkalla suunnitelman, että pari viimeistä kilometriä
vedetään lujaa. Lisäsin kuitenkin vähän vauhtia jo 14km:n kohdalla kun olimme
kahden tunnin ajasta jo yli 1:30 jäljessä. Kahdentunnin alitusta varten ei
lopulta olisi viimeistä kahta kilometriä tarvinnut edes vetää lujaa, koska
aiempi vauhdin kiristys takasi jo ykkösellä alkavan ajan. Kiristimme vauhtia
kuitenkin. Mikko tosin jo vähän puuskutti, mutta pysyi vauhdissa kuitenkin
ilman ongelmia. Oma juoksuni tuntui koko ajan vain paremmalta; väsymyksestä ei
ollut merkkiäkään. Itse asiassa ”koneisto” alkoi vasta lämmetä viimeisten
kilometrien aikana.
Loppusuoran
vetäisimme kunnon sprintteriaskelin ja maaliin tultiin rintarinnan ajassa:
1:58.20. Sijoitus 102. Todella mukava lenkki.

Kuva: eTampereen
korkeus- ja pulssikäyrä. (Häiriöitä Mikon HR-monitorista)

Kuva:
Kilometriajat eTampere juoksussa (1:58.20)

Kuva: Todiste
suorituksesta.