2003-09-13
Syksyn viimeinen
maraton on edessä. Tankkaus on mennyt lievästi sanottuna vituralleen
työkiireiden takia. Juuri edellisellä Maratonilla energiat loppuivat kesken ja nyt
on tankkaus hoidettu vielä huonommin. Mielenkiintokin on alkanut syksyn
merkkien myötä hiipua. Ainoa syy lähteä vielä juoksemaan Maisematien Maraton
oli reitin alamäkivoittoisuus ja halu vielä pistää ennätys alle 3:50:en.
Ennen lähtöä
jalat tuntuivat voimattomilta ja ”pökkelöiltä”. Jo parin sadan metrin
verryttelyhölkän jälkeen jaloissa alkoi tuntua maitohappoa. Päätin olla
välittämättä siitä, koska kyseessä oli todennäköisesti viime päivien
juoksemattomuudesta ja työkiireistä johtuva tila elimistössä, joka menisi
matkan varrella ohi.
Kuva: Lähtöön
aikaa puolisen tuntia
Lähdön jälkeen
vauhti asettui luontevasti vähän yli viiteen minuuttiin. Jo muutaman kilometrin
jälkeen alkoi jaloissa tuntua siltä, että vauhti on liian kovaa.
Kokemattomuuden tuoman suunnattoman itsevarmuuden rohkaisemana jatkoin
kuitenkin hiljentämättä. Muutaman kilometrin juoksun jälkeen saavuttiin
tyypilliseen satakuntalaiseen kulttuurimaisemaan, jossa tunnetusti on
kilometrien mittaisia peltoaukeita. Tuuli oli reilut 5 m/s suoraan päin naamaa,
joten maitohappojen kerääntyminen jalkoihin vain kiihtyi. Kympin jälkeen aloin
jo laskeskella kilometriejä maaliin. Ajattelin, että tuskin jaksan loppuun asti
ollenkaan, mutta ainakin päätin jatkaa puoliväliin, jotta pystyisin edes sitä ennätystä
kohentamaan. Vaikka olinkin katsellut matkan varrella kelloa, puolimatkan aika
(1:48:38) oli kuitenkin aikamoinen yllätys: ennätys parani parilla minuutilla.
Päätin jatkaa
vielä vähän matkaa samaa vauhtia. Kilometriajat yrityksestä huolimatta hiipuivat
ja päätin taistella 30km kohdalle sellaisessa ajassa, että jopa 6m/km tuottaisi
uuden ennätyksen. Päivi kannusti joka neljän kilometrin päässä ja joka kerta
mietin, että hyppäisinkö auton kyytiin ja jättäisin loppupaskan juoksematta.
Varmaan osittain väsymyksestä johtuen en saanut edes keskeyttämistä aikaiseksi;
nylkytin vain mukana ryhmässä ja kuuntelin musiikkia.
Kuva:
Alkutaipaleella matkanteko vielä maistuu...
Vielä 38
kilometrin kohdalla vitutti, mutta yht’äkkiä maalin läheisyyden houkutus kasvoi
riittävän suureksi ja juokseminen alkoi tuntua siedettävältä. Viimeiset
kilometrit Huittisten keskustassa olivat jo mukavia eikä edes tuuli haitannut.
Loppusuoralla sain irroitettua vielä kunnon kirinkin ja yleisö jopa taputti!
Lopputuloksena ennätykseni parani melkein 7 minuuttia. Olipa hyvä tapa lopettaa
kausi: uudestaan ei tee mieli juoksemaan ihan heti, mutta tulos oli kuitenkin
erittäin tyydyttävä.
Kuva: Maalissa!!!
Kuva: Puolikas
banaania myöhemmin.
Kuva: Syke- ja
korkeuskäyrä
Kuva:
Kilometriajat ja neljän kilometrin liukuva keskiarvo.