2003-06-25

Huomenna pitäisi aloitta tankkaus Paavo Nurmi -maratonia varten. Tarkoitus olisi tankata hivenen vähemmän ravintoa kuin Yyterissä. Nestettä vastaavasti pitäisi juoda matkan aikana enemmän. Flunssa kurkkukipuineen ja laastimaisine räkineen on vaivannut nyt Juhannuksesta lähtien. Sairastumisen aiheutti todennäköisesti illalla ulkona istuskelu . Myötävaikuttajana on varmasti ollut muutama kova lenkki, jonka vedin ennen vähän Jussia. Kun tauti puhkesi, odottelin että olisin tullut kuumevaiheeseen ja ehtinyt parantua ennen sunnuntain starttia. Ei ole vielä tähän päivään mennessä kuume noussut.

Tänään menin käymään lääkärissä, joka antoi sairaslomaa työstä maanantaihin. Diagonoosi: poskiontelon tulehdus. Sain myös sairaslomalapun maratonia varten, että osallistumismaksu saadaan siirrettyä tarvittaessa ensi vuoteen. Eipä ole kovin lohdullinen alku mun maratonuralla. Yyteristä jäi nimenomaan kismittämään se, että vauhti oli normaaleja pitkiä lenkkejäni selvästi hitaampi ja pulsii korkeampi. Tarkoitukseni olikin juosta Turussa 3:50 aika. Sen voi nyt ainakin unohtaa! Otan seuraavan kolmen päivän aikana tupla-annoksen antibioottia ja käyn perjantai-illalla tai lauantaiaamulla kokeilemassa, miltä juoksu tuntuu. Teen päätöksen osallistumisesta lenkin perusteella. Lääkäri epäili, että en ainakaan maaliin asti pääse. Jaa-sssooo!

2003-06-27

Tankkaaminen mennyt siinä mielessä vituralleen, että töissä oli niin kiire päivä etten ehtinyt lounaalle ollenkaan. Lisäksi aamupainokin oli jo puoli kiloa normaalin alapuolella. Pakko yrittää ottaa illalla vähän ”kiinni”. Pari desiä Maratonic malto 6sta spagetin ja myslin lisäksi.

Kävin juoksemassa kuuden kilometrin lenkin. Ekat askeleet tuntuivat tosi hyvältä. Parin sadan metrin päästä lihakset tuntuivat väsyneiltä. Kilometrin jälkeen pulssi oli noin 20 lyöntiä korkeammalla kuin normaalisti. Edes vauhdin hiljentäminen ei laskenut pulssia siedettävälle tasolle. Jos tällainen tilanne säilyy, on hullua edes yrittää juosta maratonia. Harmittaa, kun olo on muuten ”normaali”. Hapenottokyky on vaan romahtanut. Joittenkin lähteiden mukaan se saattaa palautua nopeastikin. Katsellaan rauhassa. Turkuun mennään joka tapauksessa ja kassitkin on jo pakattu.

2003-06-28

Nyt on sitten koko eilinen ilta syöty sikana. Aamulla paino oli 1,5 kiloa alle normaalipainon! Tähän tautiin tai lääkkeiden sivuvaikutuksiin näyttäisi liittyvän nesteen imeytymisen huononeminen. Tein 9 kilometrin lenkin ja olo oli paljon parempi kuin eilen. Ei kuitenkaan normaali. Pulssi oli noin 8-10 lyöntiä normaalia korkeammalla ja lihakset tuntuvat ”puuroisilta”. Jalkojen ja hartioiden puutuminen saattaa johtua huilaamisesta ja/tai nesteen puutteesta. Vedin kaksi kilometriä kymmeneen minuuttiin ja pulssi hyppäsi 158:aan. Kun palasin hissutteluun pulssikin laski jo alle 130:en. Huomenna on päivä uusi.

Nyt on sellainen tuntemus, että kovaa ei kannata lähteä juoksemaan tai voi tulla noutaja kolmenkympin jälkeen. Menen kuitenkin lähtöviivalla ja lähden hissuksiin katselemaan maisemia ja tunnustelemaan ensimmäisen kaupunkimaratonini tunnelmaa. Ei ole helppo tehdä päätöstä poisjäännistä, kun on talven aikana juossut kaikenlaisessa säässä noin 2500 kilometriä. Koko ajan on tähtäimenä ollut juuri Paavo Nurmi Maraton!

2003-06-29

Ensimmäinen ajatus kun heräsin oli, että kurkkua kutittaa. Viereisen huoneen ikkuna oli ollut yön auki, ja ilmeisesti sain siitä vähän vetoa. Olo oli muutenkin huonompi kuin edellisenä päivänä. Aamiaiseksi leipää, mysliä ja kahvia. Kävin yhdeltätoista hissuttelemassa korttelin ympäri syke mittari päällä. Syke oli täysin normaali ja olo tuntui yhtäkkiä loistavalta. Siinä juostessani tajusin, että flunssasta ei tuskin tulisi enää mitään ongelmia maratonille. Tarkoitus oli kuitenkin lähteä hitaasti ja tarkkailla sykettä koko ajan.

Lähtöalueella oli tiivistä tunnelmaa, joka tuli tarpeeseen, kun shortseissa oli melko kylmää. Toisin sanoen oli ihanteellinen maratonkeli. Lähtölaukauksen jälkeen pääsin parissakymmenessä sekunnissa lähtöviivan yli. Ihmiset juoksivat aivan sika lujaa, mutta annoin heidän mennä ja pidin kiinni suunnitelmastani edetä hitaasti. Pulssimittari näytti jostain syystä taas alussa ihan mielettömiä lukuja. Tiesin, että kyseessä on mittarivirhe. Missasin ensimmäisen kilometripisteen ja sykemittari näytti omiaan, joten minulla ei ollut kovin selkeää kuvaa kuinka lujaa juoksin. Ainoastaan oli varmaa, että muut juoksivat paljon lujempaa kuin minä. 2 kilometrin kohdalla olin yllättynyt: aika oli noin 5:35/km. Eli aivan ihanteellista vauhtia. Sitä paitsi juoksu tuntui todella mukavalta.

Kun pulssimittari alkoi näyttää oikeita lukuja, huomasin pulssin olevan selvästi liian ylhäällä. Lukema pyöri 155 ja 160 välillä. Anaerobinen kynnys on minulle määritelty 158:ksi. Koska juoksu tuntui hyvältä annoin mennä. Ajattelin, että huilaan sitten jos alkaa väsyttää. Ihmisiä oli katujen varsilla hurraamassa ja kuuden kilometrin kohdalla näin ensimmäiset tutut; kummipoika perheineen. Reitti kiersi kauniissa ja vehreässä Ruissalon saaressa, jonka jälkeen palattiin satama-alueelle, josta matka jatkui Aurajoen rantoja edestakaisin. Isäni, siskoni perheineen ja vaimoni olivat jakaantuneet eri paikkoihin, muutaman kilometrin välein. Olipa mukava juosta, kun oli jotain mitä odottaa!

Kuva: 16 kilometrin juomapisteellä. Huomaa itse ompelemani geelivyö J

Puolivälissä olo oli, jos mahdollista, vielä parempi kuin aiemmin. Huomaamattani lisäsin vähän vauhtia ja puolimatkan aika oli noin 1:54. Kuuntelin musiikkia, nautiskeli fiiliksesta, rupattelin juoksukavereiden kanssa aina 27 kilometrin väliaikapisteelle asti. Sitten tuli väsy. Muutos oli suhteellisen raju. Juokseminen ei ollut enää hauskaa vaan pikemminkin odottelin, että koska tämä loppuu. Väsymyksen saattaa aika pitkälti aiheuttaa myös se, että asennoituu odottamaan loppua. Pitäisi joskus yrittää juosta 50 kilometriä ja sitten vaan yhtäkkiä lopettaa maratonin kohdalla.

Asetin itselleni etappeja aina muutaman kilometrin eteenpäin ja kuvittelin olevani tutuilla kotilenkkipoluilla juoksemassa kympin lenkkiä. Yritin tällä saada viimeiset 10 kilometriä tuntumaan lyhyemmiltä. 35 kilometrin kohdalla lyöttäydyin yhden kaverin kyytiin. Rupattelu auttoi jaksamaan, kun ei koko ajan odottanut vain seuraavaa kilometripaalua. Isänikin taisi huomata väsymykseni kun hän oli kannustamassa 35, 37, 38 ja 40 kilometrin kohdilla! Kilometrit 38 – 40 olivat pelottavat ja kivuliaat. Oikea jalka alkoi antaa krampin oireita, sekä etu- että takapuolelta. Viimeiset kaksi kilometriä on suht’ raskasta nousua, mutta onneksi ylämäkijuoksutyyliin vaihtaminen poistikin yllättäen krampin oireet. Kun pelko keskeyttämisestä ei enää ollut ajankohtainen, pystyin taas pitkästä aikaa nauttimaan juoksemisesta. Stadionille oli todella hieno tulla tuttua reittiä ja samasta portista, josta olen teinipoikana kymmeniä kertoja kulkenut urheiluharjoituksiin.

Kuva: Saapuminen stadionille. Matkaa jäljellä 300m.

Stadionilla oli paljon porukkaa kannustamassa ja tunnelma oli todella loistava. Tunsin, että olisin pystynyt ottamaan ”mielettömän” loppukirinkin, mutta se tuntui epätarkoituksenmukaiselta ja päätin jatkaa hissutellen maaliin asti. Heti pysähdyttyäni tunsin voimakasta janoa ja lievää oksetuksen tunnetta. Ajatus syömisestä tuntui vastenmieliseltä. Vartissa olo oli kuitenkin jo normalisoitunut.

Toisen maratonin jälkeen on sanottava, että tätä matkaa ei voi lähteä juoksemaan ”takki auki”. Matkan pituus yllätti (taas). Olosuhteet huomioonottaen aika oli positiivinen yllätys 3:55:11 (brutto).

Kuva: Maalissa!!!

Kuva: Perhe onnittelee maalissa. Vanhempi tytärkin lupasi aikuisena juosta maratonin, kun hän oli isästä niin ylpeä! Täytynee muistuttaa

Kuva: Syke- ja korkeuskäyrä

Kuva: Kilometriajat ja neljän kilometrin muuttuva keskiarvo Paavo Nurmi Maratonissa (3:55:11)

Kuva: Todiste suorituksesta.