Olipa mukava lueskella uunituoreesta juoksijalehdestä artikkeli, joka käsitteli harjoittelua kahden maratonin välillä. Artikkelin lähtökohta tuntui olevan, että toipumiseen menee useampi viikko. Minulla onkin tästä aiheesta tuoretta ja varsin omakohtaista kokemusta (vrt. Forssan Maraton kaksi viikkoa aikaisemmin).

Forssan täydellisen tsippaamisen jälkeen treenailin viikon suht kevyesti, mutta pe-la-su ja ma vedin neljänä päivänä peräkkäin vauhtikestävyystreenin. Sen jälkeen alkoikin Paavo Nurmi Maratonin odottelu ja lepäily. Valmistautuminen meni huomattavasti paremmin kuin Forssassa; terveys ja kunto olivat tällä kertaa kuin pukilla. Tankkasin kolme päivää pastalla ja energiajuomalla. Kokovartalopeilillä arvioiden tankkaus onnistui erittäin hyvin.

Lähdimme Turkuun jo perjantaina "totuttelemaan meri-ilmastoon". Kävin pientä sisäistä keskustelua itseni kanssa siitä, millä vauhdilla lenkkiä lähtisi kiertämään. Mieli teki pitää reipasta vauhtia, mutta järki käski ottaa iisisti, koska Forssasta palautuminen täytyy olla vielä vaiheessa. Päädyin kompromissiin ja lähdin liikkeelle 5:15/km, joka johtaa noin 3:40 ja annoin itselleni luvan löysätä, jos juoksu ei tunnu hyvältä.

Kuva: Lähtö ja maali ovat nykyään samassa paikassa, joten happoja nostattava loppunousukin on historiaa!

Lähdön aikaan ilma oli tuulinen mutta lämpö oli kuitenkin yli 15 astetta. Ihanteellinen keli siis. Paikalla oli muuten juoksijoita kuin "pipoa" ja alkutungos olisi ollut melkoinen, ellei olisi kiilautunut aivan starttiviivan tuntumaan oikeiden juoksijoiden joukkoon. Kun lähtölaukas pamahti lähdin jolkotteleemaan Aurajoen rantaa ja ihailin ohitseni lipuvaa ihmismassaa. Lähtöviivan ohitin huippuajassa 12,9 sekuntia.

Kummallista kylläkin turkulaiset olivat oikein eläväinen yleisö ja kannustusta riitti keskustan katujen varrella. Ensimmäiset kilometrit menivätkin mukavasti yleisölle vilkutellessa. Reitti kulkee aivan ydinkeskustan läpi, jonka jälkeen se lähtee kohti Ruissaloa. Ruissalossa maasto muuttuu mäkisemmäksi, ihmisiä ei enää näy ja ilmeisesti siellä sataa aina. Tällä kertaa vettä tuli sen verran, että varpaat saivat "virkistävän" suihkauksen. Toinen Ruissalon luontoon liittyvä kummallisuus on se, että siellä on aina vastatuuli. Tämä siis riippumatta siitä mihin suuntaan kuljetaan. Turha tuulta kuitenkaan on kauheasti kirota, kun koko ajan oli mukavasti ylämäkiä edessä; tuulta estämässä.

Juokseminen oli kaikin puolin hauskaa. Vauhti pysyi mukavasti 5:15-5:20 välissä. Vakavasti ottaen Ruissalon luonto on ihan oikeasti todella kaunista ja reitti kulkee mukavia pikkupolkuja. Nautiskelin. Jalat tuntuivat sen verran kuitenkin pökkelöisiltä että löysäsin vähän vauhtia.

Puolimatka tuli vastaan ajassa 1:51:30. Loppuajaksi laskin näppäränä jätkänä noin 3:43:00. Väsymystä tuntui yllättävän paljon ja jouduin ihan oikeasti tsemppaamaan että vauhti pysyi yllä. Toisella kierroksella selvisi myös, että lähes kaikki juoksijat olivat vain puolikkaalla ja yleisökin oli lähtenyt koteihinsa.

Keskustan läpi ja kohti Ruissalon tuulitunnelia. Siellä muuten satoi. Tällä kertaa sade tuntui oikein mukavalta, kun väsytti ja ilmaan tullut lisähappi helpotti oloa. Kääntöpaikalla (31,5km) väsymys oli jo melkoinen ja vauhtikin alkoi hiipua 5:30 huonommalle puolelle. Kiristää ehkä olisi voinut, mutta se olisi tarpeettomasti lisännyt väsyneisyyttä.

Viimeiset kilometrit Aurajoen rantaa juoksin parin hepun kanssa. Juttelimme niitä näitä minkä väsymykseltämme kykenimme. Itse yritin olla ajattelematta lopun läheisyyttä, mutta kaveri vieressä hoki pari kertaa minuutissa: "Pari kilsaa vielä. Perkele. Vieläkö ollaan neljän tunnin vauhdissa. joko 40km:n taulu meni. Ei vai. Missä se on". Siinäpä se matka meni jorinaa kuunnellessa. Vauhti kiihtyi vähän porukassa ja viimeiset kilometrit menivät taas alle 5:30.

Kuva: Maaliin 400 metriä. Todistettavasti joku irvisti minuakin pahemmin J

Loppusuoralla olin suunnitellut pysähtyväni ja ottavani viimeiset sata metriä erillisenä spurttina. Tajusin kuitenkin, ettei pysähtyminen ollut mahdollista. Tai tarkemmin sanottuna pysähtyminen olisi hyvinkin onnistunut, mutta liikkeellelähtö olisi ollut huomattavan hankalaa. Päätin siis jatkaa pysähtymättä maaliin. Loppusuoran vetäisin kunnon sprinttiaskeleella pohkeet krampeista paukkuen. Kuvitteellinen maalinauha katkesi ajassa 3:48:43 (brutto).

Kuva: Lennokas askel näytti tältä lähes läpi matkan.

Loppukaneettina totean, että hienosti järjestetty tapahtuma, mutta toivottavasti ensikerralla maaliin päässeet saavat t-paitansa jostain muualta kuin kolme kerrosta maanpintaa alempaa...

Kuva: Sykekäyrä (Timexin ohjelmasta). Suunnon onneton ohjelmankäppyrä ei suostu toimimaan enää kun olen siihen hakannut lähes kahden vuoden treenit. Parahultaisesti markkinoille tulikin Suunnon uusi T6. Arvaa ostanko?

Kuva: Kilometriajat