2003-11-01

Aivan sattumalta huomasin edellisellä viikolla, että Vammalassa juostaan vielä näin syksyllä täysmittainen maraton. Päätin käydä hakemassa vielä yhden suorituksen ja kuitata sillä myös viikon pitkän lenkin. Tankkauksen hoidin syömällä vähän normalia enemmän.

Juoksun alussa lyöttäydyin ”huru-ukkojen” leiriin (kuten he itseään nimittivät). Samassa porukassa nylkyttivät muun muassa Huhtamäen Seppo (n. 180 maratonia), Hans Mannsten (yli 400). Vauhti pidettiin vähän yli kuuden minuutin tuntumassa. Siinä nopeudessa puhuminen on todella vaivatonta ja näissä porukoissa sosiaalisuudella on selvästikin aivan eri rooli kuin tunti nopeammin juoksevien keskuudessa. Niissä porukoissa kukaan ei juuri koskaan sano sanaakaan vaikka taivalletaan koko matka samassa porukssa.

Kilometrit yhdeksästä viiteentoista mentiin E12 valtatien kapeita pientaria, ylös jyrkkiä mäkiä ja kohti voimakasta tuulta. Käännyttäessä Ellivuorta kohti tuuli loppui ja sää oli mitä mainioin. Hölköttelin Sepon kanssa tasaista vauhtia puoiväliin asti. Seppo valitteli vihlovaa lonkkaansa ja vaihtoi kävelyyn 30 kilometrin kohdalla. Kilometrit olivat sujuneet tuohon asti todella hiipimällä. Hitain kilometri taisi olla jopa yli 8 minuuttia! Viimeiset 10 kilometriä tulin omaa mukavalta tuntuvaa vauhtiani; 6min/km.

Viimeisten kilometrien aikana homma rupesi taas vähän kyllästyttämään, mutta en tuntenut itseäni lainkaan väsyneeksi. Keskiarvosyke oli 138 eli juuri sopivasti aerobisen kynnyksen alla. Hidas vauhti tuntuu vain piristävän oloa. Tällaista vauhtia voisi jatkaa juoksua vielä reippaasti pidemmälle...

Kuva: Syke- ja korkeuskäyrä.

Kuva: Kilometriajat