2005-05-21

Kummallinen maratooni! Viime vuonna lähdin Västilään ”takki auki” ja tankkaamatta. Lenkille silloinkin vaan lähdin, mutta uupumus yllätti Västilän mäissä. Nyt suunnitelma oli vähän toinen. Raskaan harjoitusrupeaman päätteeksi lähdin vain hakemaan viikon pitkään ja hitaaseen lenkkiin ylimääräistä motivaatiota. Kilometrejä takana maanantaista perjantaihin oli 59. Mukana myös yksi reipas 17km vauhtikestävyyslenkki. Tankkaamattomana lähtöviivalle asettuminen ei siis ollut mielessä tänä vuonna.

Perjantaina lähdettiin heti töistä mökille valmistamaan hyväksi koettua pastasatsia. Ainoa tavoite, jonka juoksulle asetin oli se, että syke pysyy aerobisella alueella. Lauantai aamuna kun starttasin kohti Västilää, huomasin sykevyön jääneen kotiin! Pakko siis seurata syketasoja korvakuulolta. Päätin mennä niin hitaasti, että varmasti happoja ei tule jalkoihin.

Kuva: Veneellä mantereelle ja auton nokka kohti Västilää.

Startista sainkin paikkani osapuilleen letkan hänniltä. Muilla oli kiire, mutta aurinko paistoi kuumasti, tuuli vilvoitti sopivasti ja minä hölkkäsin antaumuksella. Västilässä on vuoristoradan tunnelmaa. Tie kiemurtelee ylös, alas ja vasemmalle ja oikealle peltojen ja maatalojen seassa. Juoksussani ei tapahtunut juuri mitään mainitsemisen arvoista ennen kun saavuttiin 19km kohdalle. Siihen asti vauhti oli ollut noin 6:00/km. Vuoroin vähän alle ja vuoroin vähän yli. Vaan seuraavat 5 kilometriä olivat lähes yhtäjaksoista nousua. Korkeuseroa on muistaakseni vain noin 50-60 metriä, mutta kun tie kuitenkin menee myös sitä pientä siksakkia, tämä on reitin raskain kohta. Tässä vaiheessa lenkkiseurani sykemittari käski hieman rauhoittaa ja vaihdoimmekin kävelyksi sillä seurauksella että kilometriajat nousivat 8:aa minuuttiin. Näin jatkettiin yli 28 kilometrin pylväälle saakka.

Kun minulla ei kerran ollut sitä sykemittaria mukana ja juoksu tuntui niin kivalta, päätin tehdä taktiikkaan viimehetken muutokset. Viimeiset 13 kilsaa voisi harjoituksen nimissä vetää lähempänä normaalia kisavauhtia ja katsoa miltä tuntuu. Pinkaisin siis uuteen vauhtiin. Kilometriajat asettuivat helposti viiden minuutin hujakoille. Aurinko alkoi paistaa kuumemmin ja tuulikin katosi jonnekin. Tuli ensimmäisen kerran oikein hikikin. Viimeinen kääntöpaikka on 7 kilomteriä ennen maalia. Juoksu oli tosi helppoa ja yksi toimitsijakin totesi: ”Kylläpä on kevyen näköistä”. Totesin hänelle, että on se vielä, mutta ei enää kauaa! Olin harmittavan oikeassa; viimeiset kilometrit ja nyt vastatuuli. Ylämäki toisensa perään ja jaloissa alkoi jo tuntua. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että vauhtia olisi helposti pystynyt kiristämäänkin, mutta eihän tässä ollut tarkoitus itseään piippuun vetää. Niinpä jatkoin menoa 5:00 ja 5:30 välisellä kilometrivauhdilla. Oikein miellyttävää oli nähdä niinkin paljon selkiä loppumatkan aikana.

Heti maalissa tuli vähän pahoinvoiva olo, mutta parilla mehumukilla se meni kuitenkin ohi. Västilässä järjestelyt on hoidettu tosi kivasti: ihmiset on ystävällisiä ja maalissa oli jopa keittotarjoilu.

Ruokailun jälkeen hyppäsin ketterästi autoon ja hurautin 20 kilsaa valmiiksi lämmitettyyn mökkisaunaan! Aaaah. Pitkä lenkki parhaasta päästä! Ensimmäinen kerta kun seuraavana aamuna lihakset eivät olleet kipeät.

Kuva. Matkalla saunaan nokka pystyssä.

Kuva: Nopeuskäppyrää, josta erottaa mehuasemien paikatkin hienosti.