2003-04-30

Ensimmäiseen maratoniin on nyt aikaa melko tarkasti 240 tuntia eli 10 vuorokautta. Tämän päiväkirjan tarkoitus on kerätä muistiin valmistautumiseen liittyviä asioita ja kokemuksia. Ehkäpä niistä on hyötyä seuraavaan maratoniin valmistautumisessa. Oletus on siis, että tämä ei jää viimeiseksi.

Harjoitusta on takana nyt heinäkuusta 2002 alkaen. Huonosta kunnosta ja ylipainosta johtuen ensimmäiset kaksi kuukautta kuluivat rullaluistellen. Yhden juoksulenkinkin tein tosin. Se oli vähän alle kuusi kilometriä. Kävelin matkalla pari kertaa, mutta kaduin raskasta lenkkiä jo heti seuraavana aamuna, kun yritin hilautua alakertaa kohti täysin jäykistyneillä jaloillani.

Syyskuun alusta aloitin varovaisen lenkkeilyn. Rullaluistelu oli antanut hyvän pohjan ja viikoittaiset kilometrimäärät nousivatkin nopeasti noin 50 kilometriin. Nyt on takana 1983 kilometriä. Kehitystä kestävyyden ja vauhdin osalta on tapahtunut. Pisin lenkki on 36 kilometriä, joka taittui 3:12 ajassa.

Seuraavat kymmenen päivää ovat jo harjoittelun kannalta hieman kevyempiä ja vauhtia olen ajatellut laskea tavoitevauhdin tasolle. Yleisesti ottaen olen juossut hirveän vähän maratonvauhtia hitaampia juoksuja. Ehkäpä pari sellaista viimeiseen viikkoon tekee hyvää juoksuinnolle. Eilinen 12km aikaan 58:06 oli viimeinen kovavauhtinen. Suunnitelma on viikonloppuna ottaa pari noin 17km maratonvauhtista lenkkiä ja ensi viikolla sitten vaan hissutellaan.

Innostus on jo kova. Eilen aloitin tarkemman syynäyksen siitä, mitä suuhuni pistän. En aio tarkkaan laskea hiilihydraattien osuutta energiansaannista, koska vaakojen kanssa pelleily ei tunnu mielekkäältä. Otetaan siis järki käteen ja katsotaan kuinka käy. Tänään on tarkoitus syödä lounaaksi Nizzan salaattia ja viili-mysli-banaani-mansikka-mustikka, vadelma,mandariini –’lälliä’ jälkkäriksi. En ajatellut vappua viettää ruoan ja juoman suhteen yltiöaskeettisesti vaan pyrkiä vain valitsemaan ruuista vähärasvaisimmat.

2003-05-02

Vappuna tuli syötyä, juotua ja valvottua. Paino nousi noin 2 kiloa. Huolena on nyt myös ajoittainen kurkkukipu ja voimattomuus. Toivottavasti viikonloppuna pääsee juoksemaan.

2003-05-04

Edellispäivänä hidas 15km, eilen maratonvauhtinen 12km ja tänään suunnitelmissa ehkä noin puolikasmaratoni hitaalla vauhdilla nautiskellen. Jalat on menossa selvästi parempaan suuntaan: Kramppeja ei enää tule keskellä yötä. Ilmeisesti lihaksissa on kuitenkin jotain tulehduksia, koska olo ei ole aivan normaalikaan. Olen ottanut pari tulehduskipulääkettä joka päivä. Juoksemisen himo on kasvanut infernaalisiin mittasuhteisiin. Toivottavasti tämä olotila säilyy ensi viikonlopulle. Tankkaukseen olen käyttänyt hedelmiä, hilloja ja pastaa. Enpä olisi uskonut, että maratonharrastuksesta voi tulla ylipainoiseksi ja ällölöllön oloiseksi!

Nyt on lenkki takana, mutta juostiin vain 12 kilometriä. Ja se oli ihan riittävä. Jalat on vähän voimattomat ja tukkoiset. Kaiken kaikkiaan juokseminen ei vaan tunnu helpolta; joskaan ei kauhean pahaltakaan.

Päivin kanssa suunniteltiin tänään koko viikon ohjelma valmiiksi pakkauksineen, tankkauksineen ja juoksun jälkeisine syöpöttelyineen.

2003-05-06

Eilen piti juosta vain 6 kilometriä, mutta innostuttiin Mikon kanssa kuitenkin hölköttelemään 13km. Vasta kotona tajusin, että viimeisen neljän päivän kilometrimäärä on 52 ja koska olen laskenut vauhtia aika reippaasti, on lenkkeihin käytetty aika korkeampi kuin kovemmalla harjoitusjaksolla. Tyhmää!

Tänään levätään. Päivällä keittoa, salaattia ja leipää. Illalla pitsaa ja ananasta. Huomenna alkaa tankkaaminen.

2003-05-07

Kurkussa vähän karheutta, akillesjänteet arat, sääriluun syrjässä jomotusta. Lepo siis jatkuu vaikka loppuviikon jos tarve vaatii. Tänään olen jo syönyt hiilaripitoisia ruokia ja kalorimäärää olen myös tietoisesti kasvattanut. Tankkausjuomaa nautittu litra, omena, pastaa lounaaksi ja illalla lisää pastaa. Juoksemaan tekisi mieli, mutta tämä huonokuntoisuus vähän jännittää ja on hyväksyttävä, että koko maraton saattaa jäädä väliin tai kesken. Päätös ei olisi helppo, mutta täytyy yrittää pitää järki päässä. Pääseehän maratonille melkein koska tahansa.

2003-05-08

Tankkaus jatkuu. Kävin kuitenkin eilen kokeilemassa kolme kilometriä. Juoksu tuntuu helpolta, kun energiavarastoissa alkaa olla jo ”tiikeri tankissa”. Toinen positiivinen kokemus tässä lenkissä oli se, että vaikka kantapäät tuntuvat aroilta, kipu tuntuu sellaiselta joka menee ohi kun jatkaa juoksua ja veri lähtee kiertämään. Vauhti tuntui myös hyvältä. Juoksin kilometrit 5 minuuttiin, joka on siis puoli minuuttia suunnitellun maraton vauhdin alle. Vauhti ei kuitenkaan ollut koko ajan tasaista vaan ”vauhtileikittelin” hyvinkin erilaisilla nopeuksilla. Luulenpa muuten, että tämä kurkkukipu, aivastelu ja räkänokkaisuus saattavat liittyä myös johonkin siitepölyyn. Koivu ainakin pölisee nyt rankasti.

2003-05-09

Lähdin ajoissa töistä kun ei enää pystynyt keskittymään mihinkään. Ajatukset olivat jo juoksussa. Illalla kokkasin maratonin jälkeistä iltaa varten kolmea eri pastaruokaa. adrenaliinitaso oli jo selvästi kohollaan, mutta uni tuli silti ihan normaalisti.

2003-05-10

Aamulla herätys kello 7:00. Aamiaiseksi puuroa, leipää ja banaania. Vähän vielä lepäilin sohvalla ja kävin pikku kävelyllä. Lepopulssi oli 52, eli selvästi normaalia korkeampi. Sitten olikin aika hypätä autoon ja lähteä kohti Poria.

Kuva: Lepopulssia mittaamassa

yyteriin tultaessa ajoimme puolet maratonreitistä autolla, jotta oli edes vähän tutunnäköisiä kiintopisteitä reitin varrella. Sää oli mitä kaunein; noin 15 astetta, lämmin kesätuuli puhalsi mukavasti.

Kuva: Ilmoittautuminen hoidettu ja vaatteiden vaihto käynnissä.

Ilmoittautuminen ja lähdön odottelu sujuivat ripeästi ja ennen kuin huomasikaan lähtölaukaus oli kajahtanut.

Kuva: Lähtölaukaus!

Juoksu tuntui todella hyvältä! Ensimmäisen kilometripylvään kohdalla kello näytti 5:16, joka on selvästi liian kovaa vauhtia minulle. Jatkoin kuitenkin osapuilleen samaa vauhtia, mutta seuraavat kaksi väliaikaa olivat yllätys: yli 6 minuuttia molemmat! Vähän aikaa en ollut uskoa aikoja. Olinko tosiaan juossut niin hitaasti? Ero oli kuitenkin niin suuri, että pian ymmärsin kilometripylväiden olevan väärillä paikoilla.

Seuraavan neljän kilometrin aikana otinkin sitten menetetyn ajan kiinni vaikka pulssi nousi selvästi korkeammalle kuin yksikseen lenkkeillessä. Tajusin itsekin, että tämä teko oli järjetön. Matkaa edessä melkein 40 kilometriä ja otan siinä vaiheessa kiinni itse asettamaani aikataulua!

Kilometrit seitsemästä kymmeneen juostiin tiellä, joka vietti reilusti vasemmalle. Vasen polvi vihlaisi pari kertaa, mutta ei sen kummempaa.

Seuraavat kilometrit (11-15) juostiin Kyläsaaren ja Pihlavan läpi. Oli enemmän katseltavaa ja katselijoitakin. Vaihdoin muutaman sanan vauhdissa toimitsijoiden kanssa, jotka olivat todella kannustavia ja mukavia. Pulssi edelleen korkealla (vähän alle 150). Vähän ennen 15 kilometriä tuli yllättävä takaisku: vatsasta alkoi pistää! Minulla ei ole vuoden juoksuhistoriani aikana koskaan pistänyt, mutta nyt pisti. Hengitin syvään ja pistos meni ohi muutamassa minuutissa. Huolestuneisuuta se kyllä lisäsi.

Kilometrit 16-20 juostiin pyörätietä pellon reunaa pitkin. Vastatuuli oli todella kova ja syke nousi entisestään. Ajattelin, että se laskee sitten puolimatkan jälkeen kun juostaan vastakkaiseen suuntaan myötätuulessa.

Päivi (vaimo) oli vilkuttamassa vähän ennen puolimatkaa. Se tuntui todella hyvältä ja muutama kilometri meni kuin ilmaiseksi. Tosin olin niin tohkeissani Päivin kannustuksista, että missasin yhden huoltoaseman. Onneksi pers’taskussa oli lämpiämässä vielä kaksi energiageeliä ja seitsemänkilometrinen myötätuulisuora alkamassa. Puolimatkan aika oli muuten 1:58:59. Eli tasaisella vauhdilla olin edelleen menossa maratonin neljään tuntiin.

Kuva: 22 kilometriä takana

No, se suora alkoi, mutta tuuli oli kääntynyt! Taas vastaiseen ja pulssi pilvissä (154). Pistin korvalaput päähän ja rokin pauhaamaan. Se auttoi pitämään rytmin hyvänä ja vauhdin samana. Väsy ja epäusko alkoi tulla tässä vaiheessa. Ainoa, joka vähän lohdutti, oli odotus tulevasta myötätuulesta käännöspaikan jälkeen. Itsekin kyllä jo arvasin mikä siellä oli odottamassa.

30 kilometrin jälkeen olin syönyt jo kaikki geelit ja kilometrit olivat muuttuneet paljon pidemmiksi. Vetelin taukoasemilla banaania ja urheilujuomaa simona ja se tuntui aina hetkeksi auttavankin jaksamaan. Asemien väli, 5 kilometriä, tuntui vain jo ”minimaratonilta”.

36 kilometriä on pisin lenkkini ja saavutettuani sen merkkipaalun olo tuntuikin kohenevan, kun olin ikään kuin tekemässä jokaisella askeleella ennätystä. Vasemman jalan pohjassa rakko. Ei onneksi juurikaan haitannut menoa. Ei haitannut muuten ne kaksi kiveäkään joita en viitsinyt pysähtyä ottamaan enää pois tossusta.

No se tuuli nyt tietysti oli vastaan. Paska. Alkoi väsyttää ihan oikeasti. Keksin kuitenkin kirittäjän itselleni: päätin juosta vielä pari kilometriä normaalia vauhtia ja sitten hidastaa, kun neljän tunnin raja tulisi saavutettua vaikka kuuden minuutin kilometrivauhdilla. Tällä ”jujulla” jaksoin pitää vauhtia samana neljäänkymppiin asti ja sittenhän on jo niin lähellä maalia, että voi juosta loput täysillä.

41 kilometrin jälkeen annoin mennä, kun tajusin ettei tässä ehdi enää tsippaamaan, vaikka juoksisi täysillä. Odottelin 42 kilometrin pylvästä ja katselin hermostuneena kun kello alkoi lähestyä neljän tunnin rajaa. Pylvästä ei näkynyt enkä ollut ihan varma kuinka pitkä matka maaliin oli. Teki mieli kysyä toimitsijaltakin, mutta jotenkin se olisi tuntunut tyhmältä noin 42 kilometrin jälkeen kysyä: ”onko tästä 200 vai 300 metriä maaliin?” Niinpä päätin vain jatkaa juoksua.

Kun maalivaate tuli näkymiin, tulivat myös tunteet pintaan. Iho nousi kanalihalle ja jalat vain jatkoivat juoksemista kuin itsestään. Kotijoukot olivat maalissa vastassa ja sain onnittelut koko perheeltä. Heti maaliin tulon jälkeen olo oli väsynyt ja sekava. Minuutin päästä kaikki oli kuitenkin jo kunnossa.

Kuva: Kymmenisen metriä ennen maalia.

Kun lenkkikaverini (Mikko) saapui maaliin oli oma oloni jo hyvin pitkälti normalisoitunut. Heti maaliintulon jälkeen suoritetun pikatankkausen jälkeen palasimme autolle ja starttasimme kohti Tamperetta. Automatkalla oli hiljaista. Itselläni oli orastava päänsärky ja uupumuksen tunne.

Illalla oli tarkoitus mennä kotiin saunomaan ja tankkaamaan Mikon kanssa, mutta hänellä nousi kuitenkin juoksun jälkeen kuume, joten saunomisesta ei tällä kertaa tullut mitään. Söimme siis perheen kesken pastaa ja saunoimme keskenämme. Join kolme kaljaa ja ”sammuin” ennen puoli kymmentä.

Kuva: Salla ja Paula onnittelevat ”sankaria”

2003-05-11

Äitienpäivä. Aamiaisenvalmistus huonosti nukutun yön jälkeen meni vielä ihan kuin ei mitään, vaikka portaista laskeutuminen ei ollutkaan täysin kivutonta. Iltaa kohden lihaskipu ja nälätys tuntuvat voimistuvan. Olo on kuitenkin ”normaali”. Selailinkin jo juoksukalenterista seuraavia tapahtumia...

Kuva: Syke- ja korkeuskäyrä

Kuva kilometriajat graafin muodossa (loppuaika 3:58.23)

Kuva: Todiste suorituksesta!

Alkuun