Wiikin tieteellisten julkaisujen voidaan tulkita edustavan seitsemää tutkimusalaa; vrt. seuraava luettelo, jossa luvut viittaavat näillä kotisivuilla olevan julkaisuluettelon numerointiin.
1. fonetiikka/perinteinen fonologia: 4,5,6,7,8,12,15,17,20,21,22,24,25,31,32,34,47,48,51,52,56,59,76,82,87,90,99,106,128,129,131,132,133,157
2. morfologia/generatiivinen  fonologia:
1,10,18,19,22,26,28,29,30,35,36,37,46,60,67,69,70,71,76,78,83,88,89
3. syntaksi:
 3,14,16,23, 33,38,39,40,41,42,43,44,45,58
4. diakroninen kielentutkimus:
53,54,55,77,79,84,105,125,126,160,161,163,190
5. murretutkimus:
11,49,50,61,72,73,91,93,102,231,246,252,253
6. viro ja muut sukukielet:
57,62,63,64,65,66,68,74,75,80,81,85,86,94,95,98,124,130,158
7. juuret:
96,97,100,101,102,107,108,109,110,111,112,127,134,135,136,137,138,139,140,141,142,159,162,164,166,167,168,188,189,191,192,204,205,206,207,208,209,210,211,
220,221,228,229,230,240,241,245,247,250,251,257,259,260,261,262,263,264,265,
267

 Seuraavassa tutkimusalojen luettelossa mainitaan lyhyesti, mitkä ovat Wiikin käsittelemistä kysymyksistä tärkeimmät.
1. Fonetiikka ja perinteinen fonologia. Mitä kielestä kiinnostuneen tulee tietää fonetiikasta ja fonologiasta? Mitä foneettisia ja fonologisia ongelmia suomen yleiskielen ääntämiseen liittyy?
2. Morfologiaja generatiivinen fonologia, erityisesti suomen yleiskielen sanojen taivutus ja johtaminen. Kuinka suomen yleiskielen sanojen taivutus voidaan esittää "chomskylaista" abstraktista fonologiaa ja generatiivista semantiikkaa käyttäen?
3. Syntaksi, erityisesti suomen yleiskielen lauseoppi. Olisiko syytä uudistaa joitakin perinteisen lauseenjäsennykseen kohtia: Onko eksistentiaalilauseiden "subjekti" todella subjekti? Kuinka akkusatiiviobjektin muoto on yksinkertaisinta selittää? Mikä on lauseenvastike?
4. Diakroninen kielentutkimus. Suomen sanasto osoittaa paljon suomalaisten historiasta: kuinka laaja muinainen uralilainen alue oli, mitä kieltä puhuvien väestöjen kanssa suomalaisten esivanhemmat ovat olleet tekemisissä ja minkälaista substraattia suomalais-ugrilaiset kielet ovat jättäneet Pohjois-Euroopan indoeurooppalaisiin kieliin.
5. Murretutkimus, erityisesti suomen mureet. Millä tavalla sanaprosodia (mm. vokaalien kestot ja sanojen sävelkulku) on erilaista suomen eri murteissa? Mitkä ovat suomen eri murteiden tunnusomaiset piirteet? Kuinka murrerajojen jyrkkyydet ja murrekeskukset voidaan määrittää käytettävissä olevien murrekarttojen perusteella? 
6. Viron kieli ja muut sukukielet. Voidaanko eräät viron ja muiden lähisukukielten äänneilmiöt (esim. viron kolmen kvantiteetin systeemi ja liivin katko) esittää uudella, entistä yksinkertaisemmalla tavalla? Voidaanko eräät suomen ja viron murrerajat nähdä yhteisinä eli sellaisina, että ne jatkuvat kielirajojenkin yli? Kuinka suomalaisen on helpointa oppia eräitä viron kielen vaikeita kohtia (esim. kolme kvantiteettia, õ-vokaali ja monikon partitiivi)? Viron ja karjalan murrerajojen dialektometriikkaa. Eri kielten vokaalisointu.
7. Suomalaisten ja muiden eurooppalaisten juuret. Vuosituhannen vaihteen aikoihin Wiik alkoi enenevässä määrin keskittyä suomalaisten ja muiden eurooppalaisten juurten etsimiseen. Aluksi tämä tutkimus perustui vahvimmin historialliseen kielentutkimukseen, mutta myöhemmin arkeologian ja genetiikan osuudet kasvoivat. Vuosikymmenen 2000-2010 aikana voi nähdä kielentutkimuksen osuuden koko ajan pienentyneen ja genetiikan kasvaneen. Wiik käyttääkin kielentutkimuksesta saamiaan tuloksia vain olettamusten tekoon siitä, mitä kieliä väestöt ovat menneinä aikoina puhuneet. Viimeisimpien vuosien aikana Wiikin tutkimukset ovat perustuneet lähes pelkästään genetiikasta saatuihin tuloksiin.     
Viime vuosina Wiik on alkanut perustaa juurtenetsimisensä neljään jääkaudenaikaiseen refugiin; nämä ovat Iberian, Balkanin, Ukrainan ja Siperian refugit. Vielä vuosikymmenen alkupuoliskon aikana hän käytti vain kolmea refugia; Siperian refugia ei hänellä vielä ollut. Neljä refugia perustuvat Y-kromosomin DNA:N haploryhmiin, jotka ovat R1b, I, R1a ja N. Refigien määrän lisääntyminen sai Wiikin kieliä koskevat olettamuksetkin muuttumaan: Nyt hänen mukaansa haploryhmän R1b edustajat saattoivat puhua ”länsieurooppalaisia” (mm. baskilaisia) kieliä, haploryhmän I edustajat läntisiä indoeurooppalaisia kieliä, paloryhmän R1a edustajat itäisiä indoeurooppalaisia kieliä ja haploryhmän N edustajat suomalais-ugrilaisia (perinteisiä uralilaisia) kieliä. Väestöjen juurten etsimisessä Wiik ottaa huomioon Y-kromosomin ja mikondrioiden DNA:ta koskevat ryhmitykset (haploryhmät ja haplotyypit). Näiden avulla saadaan selitetyiksi väestöjen isälinjat ja äitilinjat. Sen sijaan autosomisten kromosomien DNA:han perustuvat tutkimukset eivät ainakaan toistaiseksi ole olleet mukana Wiikin pohdiskeluissa (tosin näiden asioiden voidaan katsoa olevan mukana antropologisissa pohdiskeluissa, jotka koskevat väestöjen ulkoisten ominaisuuksien tilastointia).
Sekaannusta on aiheuttanut se, että Wiik on perukoulutukseltaan kielitieteilijä (lingvisti ja foneetikko), mutta hän on kuitenkin viime aikoina toiminut geneetikkona, jolle Y-kromosomit ja mitondriot antavat paljon luotettavampaa tietoja väestöjen juurista kuin kielet. Monet ymmärtävät edelleen, että Wiik olisi väestöjen juuria etsiessään kielentutkija ja että hän tekisi päätelmänsä kielten perusteella.